Merja

A 20th-century coinage inspired by Marja and Meri, both ultimately equivalents of the English Mary. Also explained to mean merjalainen (“member of an ancient Finno-Ugric tribe”).

• IPA^(key): /ˈmerjɑ/, [ˈme̞rjɑ̝]
• Rhymes: -erjɑ
• Syllabification^(key): Mer‧ja

Merja

1. a female given name
   • 1939, Mika Waltari, “Yövieras”, in Vallaton Waltari, WSOY, published 1957, page 347:

     Jokke. Ja teidän nimenne on Merja, sen kuulin. Sekin on hyvin erikoinen nimi.

     Jokke. And your name is Merja, as I heard. That is a rather peculiar name too.

   • 2018, Pirjo Hassinen, Parit, Otava, →ISBN, page 211:

     Ja vielä: kykenenkö lausumaan ääneen hänen isänsä ja äitinsä etunimet ilman että minusta tuntuu kiusalliselta. Sillä oli ollut Merjoja ja Marjoja, joiden nimen lausuminen oli kuin kylkiluiden väliin työnnettäisiin sormea. Sitten oli tullut Tarja.

     And still: could I say the father's and the mother's names out loud without feeling awkward. There had been Merjas and Marjas, and pronouncing those out loud felt like something pushing a finger between your ribs. Then there was Tarja.